To win, to Lose
Se on hassua, kuinka elämässä joskus sataa, niin silloin sitä tulee kaatamalla. Vuosi sitten tähän aikaan suljin perässäni oven kotiin, josta oli lähdettävä. Kesällä katsoin oven sulkeutuvan päättyneen parisuhteen merkiksi.…

2020 jää taakse. Ja samoin vanha verkkosivustomme palveluntarjoaja ja alusta. Siirrymme käyttämään edullisempaa ja tarpeisiimme soveltuvampaa ratkaisua. Vanha sivusto on siirretty uuteen palvelupohjaan ja ulkoasuun. Joitain sisältöjä saattaa vielä puuttua…
Ylihuomenna kausi sitten starttaa kunnolla, kotona Lahessa. Turvallisuussyistä poikkeusjärjestelyjä on tehty ja ne koskettavat vahvasti myös meiän katsomotoimintaa.Kannattajakatsomomme on jälleen auki, kun runkosarja alkaa. Poikkeusjärjestelyjen takia katsomomme kapasiteetti on kumminkin vain 50 katsojaa, joten…
Pelicansin kannattajatoimintaa ei perustettu sekoilua varten.
Pääasia, että siinä on meininkiä.
Kuuluuko aina kannustaa?