Pelicansin kannattajatoimintaa ei perustettu sekoilua varten
Moi. Tämä blogi on jäänyt parin vuoden ajalta päivittämättä, mutta ehkä nyt on aika kirjoittaa sitäkin painavammin ja pidemmin.
En enää kunnolla tunne kaikki ihmisiä, jotka ovat mukana Pelicansin kannattajatoiminnassa ja Lahen Turkoosin piirissä. Se on ihan hyväkin juttu. Muutaman viime vuoden aikana mukaan on tullut paljon uusia kannattajia, varsinkin nuoria, ja teitä tarvitaankin siihen että turkoosin kannatus säilyy vahvana tulevaisuudessakin.
Jo kuopatun Ääriliikkeen perustajajäsenenä on hienoa nähdä, että asia kiinnostaa muitakin kuin itseä ja lähimpiä kavereita.
Samaan aikaan minä ja moni muu pidemmän linjan kannattaja joutuu ja ehkä osin haluaakin väistyä vähän syrjempään, ja antaa tilaa uusille tekijöille. Vanhat parrat eivät voi pitää lankoja käsissään eläkkeelle asti, koska silloin homma varmasti näivettyy. Tää on nuorten ja uuden sukupolven juttu. Vaikka jatketaanhan me vanhemmatkin messissä, omana unelmanani on jaksaa vielä harmaana kuusikymppisenäkin seistä katsomossa osana kannattajaryhmää.
Mutta ehkä tässä kohtaa jokaisen Kannattajakatsomoon menevän olisi syytä kysyä: Miksi olen Pelicansin kannattaja? Mikä on motivaatio ja syy mennä sinne?
Tämä ei ole ikäkysymys, vaikka eri sukupolvet aina näkevätkin asiat täysin eri tavalla. En aina täysin ymmärrä nykyisen nuorison tekosia, eikä minun yleensä tarvitsekaan. He elävät omaa aikaansa. 10-15 vuoden kuluessa se aika Lahen jäähallissa ja nykyisin Isku Areenassa on ehtinyt muuttua aika paljon. Alussa sai laskea porukan yhden käden sormilla, nyt puhutaan jopa kolminumeroisesta määrästä.
Mutta sitä tässä on nyt pakko vaatia, että jokaisella yksilöllä ja koko ryhmällä on touhuissaan joku roti ja itsekunnioitus, ettei lätkämatsien varjolla tehdä ihan mitä tahansa.
Mutta sitten kun tullaan kannattajatoiminnan ytimeen, alkaa puheilla ja teoilla olla myös merkitystä. Erityisesti teoilla. Kuten totesin, joidenkin ihmisten tapaa käyttäytyä kannattajatoiminnan parissa en kykyne enää ymmärtämään, eikä sitä voi yhteisen hyvän nimissä hyväksyäkään.
Minusta kyse on periaatteista. Kun itse aloitin aktiivisena kannattajana ehkä noin 15 vuotta sitten, ainoa tavoitteeni oli suurempi, toimivampi ja voimakkaampi Pelicansin kannattajaryhmä. Aika nopeasti kävi selväksi, että siihen tarvitaan ainakin kovaa työtä, uhrauksia ja tinkimätöntä asennetta. Sitä, että ylipäätään tullaan paikalle mahdollisimman monessa ottelussa, pyritään jättämään kaikki energia katsomoon, ja hoidetaan asioita valmiiksi ottelupäivien ulkopuolellakin.
Siitä tuli standardi, että pyritään mahdollisimman hyvään katsomotoimintaan. Että banderollit ja heilutusliput ovat käyttökunnossa. Että äänenkäyttö aloitetaan heti matsin alkaessa, erätauolle ei karata etuajassa, ja katsomossa ollaan matsin loppuun, ja matsin päättyessä pidempään kuin vierasjoukkueen kannattajat. Ihan normaalia.
Tarkemmin ottaen minulle ei ollut tärkeää edes se, että on hauskaa, tai että saan ystäviä. Tai se mitä muut ihmiset toiminnasta ajattelevat. Halusin vain paremmaksi kannattajaksi, ja kehittää parempaa ryhmää. Jäin Lahteen opiskelemaan, jotta pääsen kotiotteluihin. Kun rahat olivat tiukassa, varmistin, että rahaa riittää ainakin kausikorttiin. Siirsin muut asiat syrjään otteluohjelman tieltä. Enkä ole koskaan kokenut mitään ryhmän painetta ostaa Stone Islandin vaatteita sen takia, että muutkin. Tiesin, että kun käyn mahdollisimman monessa ottelussa, huudan ääneni käheäksi ja järjestän vieraspelireissuja, minulla on ryhmän keskuudessa paikka ja arvostus. Kannattajuudessa jokainen ansaitsee sen tavallaan, tai jää ansaitsematta.
En välttämättä suosittele noin ehdotonta asennetta muille. Ei tätä jaksa, ellei ole hauskaa, ystäviä ja tiettyä vapautta poiketa kaavoista. Opin sen vasta myöhemmin.
Kun lahtelaisia ollaan, niin kannattajatoimintaan mukaan tulee väkisinkin tietynlainen särmä, ja rapatessa roiskuu. Raja menee siinä, että ne eivät voi olla toiminnan ydin, vaan ainoastaan sivuseikka sen rinnalla miten joukkuetta kannatetaan. Niinäkin vuosina, kun Ääriliike niitti huonoa mainetta, katsomossa laulettiin yhdeksän kannatuslaulua jokaista alatyylistä laulua kohden. 90 prosentin sääntö. Hallille ei lähdetty sillä mielellä, että aiheutetaan epäjärjestystä ja pahaa. Ei niiltä usein vältyttykään, mutta ne eivät olleet mitenkään tavoitteena.
Kaikelle on oma aikansa ja paikkansa, ja se näyttää uudelta sukupolvelta hämärtyneen.
Pelicansin kannattajatoimintaan näyttää pesiytyneen henkilöitä, jotka saattavat muuten hienosti sujuneella vieraspelireissulla haastaa vastustajajoukkueen tuikitavallisia faneja tappeluun, tai purra järjestyksenvalvojaa kädestä. On henkilöitä, jotka saattavat varastaa lipun kannattajaryhmältä, joka ei kenties ole millään tavalla osallisena tiettyjen kannattajaryhmien välisissä taisteluissa. On henkilöitä, jotka saattavat saapua kotiottelun erään muutaman minuutin ajaksi vähän näyttäytymään Stone Islandeissaan ja esittämään kovia kannattajia, luikkiakseen sen jälkeen jonnekin tekemään mitä lie.
Ääriliikkeen ja esimerkiksi FC Lahden Kannattajien isojen poikien maine on monelle houkuttelevakin. Siihen ei vain ole mitään oikopolkua, koska molempien mainittujen ryhmien ytimessä on ansiokasta kannattajatoimintaa, toisin sanoen sitä pitkäjänteistä työtä, uhrauksia ja asennetta. Kannattajuuteen ei tulla käymään, vaan siinä ollaan.
Jos hakee kaupasta vaatteet, katsoo leffan ja yrittää esittää tuollaista ryhmää, kulissit kaatuvat nopeasti omaan mahdottomuuteensa. Uskottava kannattajatoiminta onkin pelkkä vitsi, jonka roolia vetävä esittäjä itsekin ennen pitkää ymmärtää, kun alkaa ryhmän aivojen sijaan ajattelemaan vähän itsenäisestikin.
Mitä seuraavaksi, potkaistaan jalkansa murtaneelta kainalosauva alta? Varastetaan sokealta keppi? Ja sitten kerätään toisten itsensä kaltaisten porukassa omaa egoa nostattavia selkääntaputuksia. Voiko lahtelainen kannattaja alemmas enää päästä?
En siis vaadi, että Lahen Turkoosin mukaan tulevien pitäisi olla mitään super-kannattajia, joilla ei muuta elämää olekaan. Mutta sitä tässä on nyt pakko vaatia, että jokaisella yksilöllä ja koko ryhmällä on touhuissaan joku roti ja itsekunnioitus, ettei lätkämatsien varjolla tehdä ihan mitä tahansa.
Vuosien varrella on nähty aivan riittämiin ihmisiä, jotka osaavat liioitella ja esittää jotakin, mutta joilta teot jäävät kokonaan tekemättä ja vastuu kantamatta. Kannattajuudessa vain teot puhuvat. Se, että tulet ylipäätään säännöllisesti matseihin. Et häivy katsomosta kesken kaiken. Osoitat rohkeutta huutamalla, laulamalla ja taputtamalla hallissa, jossa 4000 muuta ihmistä jäpittää hiljaa. Kannatat joukkuetta ottelun ja kauden loppuun asti, et luovuta kesken. Noudatat 90 prosentin sääntöä.
Yrität siis tehdä oman seurasi kannattajatoiminnalle jotain hyvää. Olkoon se pientä tai suurta, mutta hyvää.
Pelicansin kannattajatoimintaa ei rakennettu Flying Pelicansin ja Ääriliikkeen toimesta 15 vuoden ajan siksi, että nuorempi sukupolvi pääsee sekoilemaan jäähallilla ja käyttäytymään kuin rotat, vaan siksi, että rakennettaisiin tulevaisuudessa entistäkin parempi ja vahvempi taustavoima Pelicansin joukkueelle ja seuralle.
Jos joku ei tätä perusperiaatetta vielä ymmärrä, on syytä opetella. Muuten en näe miksi sellaista ihmistä pitäisi mukana roikottaa.
Ennenkin on hölmöilty ja toimittu väärin, mutta samaan aikaan tehty myös monin verroin järkevästi ja oikein. Sitä varten on tiedettävä, mitä kannattajuus ylipäätään on.
PS. Eiväthän nämä asiat saarnaamalla muutu. Meidän pitäisi vain kokoontua useammin yhteen ja puhua asiat halki, ettei kenellekään jää mitään epäselvää. Esimerkkiä kun emme enää ehdi katsomossa entiseen malliin näyttämään.
RV – kannattaja